Minut on kasvatettu Raamatun mukaan, olen evankelisluterilainen. Uskon Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. En käy kirkossa kuin harvakseltaan. Useimmiten siellä on seesteinen tunnelma ja yleisesti pidän kirkoista.

Se mistä en pidä, on se mitä "tehdään Jumalan nimissä". Kristinusko on yllättävän kapeakatseista, on sitä edelleenkin ja menneisyydessä toteutetut noitavainot eivät varmasti ainakaan auta avartamaan maailmankatsomusta. Jumala ei käske raiskaamaan ketään tai alistamaan ketään tahtonsa alle, Jumala ei käske tappamaan ketään uskontonsa (tai minkään) vuoksi. Jumala on hyväksyvä. Ihminen tekee Jumalasta tuomitsevan ja synti johtaa helvettiin. 

Itse olen omassa elämässäsni huomannut, että usein juuri "himouskovaiset" ovat niitä tuomitsevampia, vaikka samaan aikaan tiettyjen uskonlahkojen kokoontumisissa harrastetaan mm insestiä. "Jumalan nimissä" (?) tietenkin. Tuollaiset teot eivät ole Jumalasta, vaan saatanasta. Mietin, että tietävätkö nämä ihmiset itsekään, palvovatko Jumalaa vai saatanaa?

Jumalan tiedostaminen ei ole sitä, että juostaan rukouspiireissä tai kokoonnutaan jonnekin saarnalle tai ylistämään Jeesusta, Jumalan poikaa. Jumala ei vaadi ketään todistamaan uskoaan, itselleen tai kenellekään. Jumala on meissä jokaisessa, jos niin valitsemme. Ei meidän tarvitse kuuluttaa sitä missään.

Uskontyrkyttäminen on yksi asia jota olen aina inhonnut. Itse en tyrkytä omia uskomuksiani kenellekään, vaikka avoimesti kerronkin omasta elämästäni ja totuudestani. Yllättäen monella on sama totuus kuin minullakin, vaikkemme ole olleet toisistamme tietoisiakaan.

Miksi ylipäätään pitäisi kuulua johonkin uskontoon tai uskonlahkoon? Tuoko se meille turvaa? Vai onko sekin osa tiettyje sielujen oppiläksyä tällä maaplaneetalla? Kyllä, pohdin asioita laajasti, sillä tietoisuuteni käsittää laajan alueen henkimaailmasta. Näen myös laajasti, henkisellä silmälläni.

Oikeastaan en edes tiedä, mitä uskontokuntaa tällä hetkellä edustan. Edustan omaa uskontoani. En ole lukenut Raamattua niin tarkkaan, että osaisin sen kannesta kanteen ulkoa. Olen osa Äitimaata ja olen Äitimaan palvelija. Minä edustan siis ainakin kahta uskontoa, kristinuskoa ja luonnonuskontoa = muinaista kansanuskoa.

Mutta onko sillä väliäkään? Edustan itseäni ja omaa totuuttani. Totuudessani kaikki uskonnot ovat sallittuja, jokainen saa uskoa mihin haluaa. Se on jokaisen vapaa tahto. Kun ei rajaa itseään mihinkään tiettyyn uskontoon, on paljon vapaampi, koska ei ole sidoksissa mihinkään. Minun totuudessani on kaikkia uskontoja, jos niin haluan. Pidän kirkoista, käyn paljon luonnossa ja meditoin. Teen niitä asioita, joista minulle tulee hyvä mieli.

En tuomitse ketään tai kenenkään uskontoa, en edes sitä, mitä "Jumalan nimissä" tehdään. Kenenkään ei pitäisi, mutta jotkut tuomitsevat. Usein tuomitseminen johtuu pelosta, pelätään vierasta asiaa. Pelkoa on helppo levittää ympärilleen.

 

Olen oikeastaan koko elämäni ajan etsinyt itseäni jollain tapaa. En ole kokenut kuuluvani minnekään. Minut on kyllä kastettu kirkossa, olen käynyt rippikoulun, käyn toisinaan kirkossa, tosin harvoin. Mutta silloin en tiennyt muusta, kun nyt tiedän. Jumala on kulkenut kuitenkin mukanani kaiken aikaa, ja tunnen rukouksen voiman. 

Tällä hetkellä Jumalani käsittää Alkulähteen, Ykseyden. Jumala on Kaikki ja Jumala on Kaikessa, Kaikkialla. Meissä. Sillä siellä mistä me kaikki tulemme, synnymme tänne, on Jumala. Se on Alkulähde, kaikkien sielujen koti.